Terremoto! Ensimmäinen kokemani maanjäristys
In English below.
Huh! Elämäni varmaan kamalin yö takana. Mutta elossa ollaan, vain hieman säikähtäneenä.
Ensinnäkin Lauran lento Miamista Meksikoon eilen illalla peruttiin hurrikaani Irman takia, ja niin myös kaikki lennot jotka lentoyhtiölle soittamalla sain hänelle vaihdettua. Tilanne Miamissa oli aivan kaoottinen, Laura jonotti tunteja asiakaspalveluun saadakseen lisätietoja ja vaihtamaan lentojaan ja minä puoleltani vietin tunteja puhelimessa American Airlinesin kanssa. Lopulta ainut mahdollisuus oli olla odotuslistalla numerolla 16. viimeisellä lennolla pois Miamista. Onneksi numero 16 oli viimeinen, joka pääsi sisään ja Laura pääsi pakenemaan Miamista ennen hurrikaani Irmaa. Toivottavasti hän pääsee vielä tänään Meksikoon.
Jos tuo Miami-fiasko ja pelko ei ollut tarpeeksi, niin oli jännitystä meillä Meksikossakin. Keskiviikkona oli soinut maanjäristys varoitus signaali, mutta enhän minä sitä tunnistanut. Diego lähetti meille siitä viestin. Onneksi tämä oli kuitenkin väärä hälytys ja Diego lupasi seuraavana päivänä, eli eilen torstaina, kertoa mitä tehdä maanjäristyksen sattuessa. Harmi vain, että Diego oli torstaina kotona kipeänä.
Klo. 23:51 heräsin kännykkäni tärinään, mutta olin liian väsynyt katsoakseni sitä. Yhtäkkiä kuitenkin koko huone alkoi keinua, ikkunasta näkyi välkähdyksiä ja kuului särkyvien lasien ääniä. Tartuin kännykkääni ja luin viestin Diegolta: "ALERTA!" eli maanjäristyssignaali, jota en itse ollut ollenkaan kuullut. Menin makaamaan sänkyyn tietämättä mitä tehdä, puristaen kännykkääni visusti rintakehääni vasten ja toivoen, että keinuminen loppuisi. Sitten kuulin kämppisteni huutoa: "ALEX, ALEX, JUOKSE!!!" ja lähdin juoksemaan huoneestani suoraan kohti ovea sukissani, pyjamashortseissa- ja paidassani puristaen kännykkää visusti kädessäni, ja huutaen "Mutta ei mulla ole mitään!!". Varmaan tarkoitin päälläni, sillä kengät ja silmälasit jäivät siinä kiireessä huoneeseen.
Kokoonnuimme talomme ulkopuolelle ja onneksi kämppikselläni Israelilla oli viltti mukana, jonka alle menin. Odotimme kauhistuneina ulkona ja vuokraisäntämme Jesus, joka oli kokenut vuoden 1985 erittäin voimakkaan maanjäristyksen Mexico Cityssä, jossa kuoli tuhansia ihmisiä, sanoi olettavansa, että maanjäristys olisi noin 6,5 magnitudia. Sillä tasolla se joidenkin lähteiden mukaan olikin Mexico Cityssä, mutta järistyskohdassa etelä-Meksikossa se oli jopa 8.4. Monia muitakin oli ulkona ja näin paljon taskulamppujen valoja niin ikkunoista kuin kadultakin. Koska unohdin lasit kotiin, en hirveästi nähnyt mitään, tärisin vain pelosta viltin alla.
Odotimme hetken järistyksen loputtua ennen takaisin sisälle menemistä. Meiltä oli mennyt kaikki sähköt, kännykkäsignaalit ja nettiyhteys. Oli siis aivan pilkkopimeää, huoneeni ikkunasta vain näin välillä kummallisia valovälähdyksiä. Minua pelotti niin, etten pystynyt nukkumaan, makasin vain kännykkääni puristaen sängyssä. Tunnin päästä huoneeni valo välähti päälle ja kännykkääni saapui 65 viestiä. AIESECilaiset, kaverit, ja muut harjoittelijat olivat huolissaan, kun minusta ei kuulunut mitään, vaikka järistyksestä oli jo tunti. Meni siis hetki viesteihin vastaamiseen.
Tämä oli ensimmäinen kokemani maanjäristys ja pelästyin sitä todella paljon. Lähes koko loppu yö meni pelätessä ja Lauran asioita hoitamassa. Järistys oli kuulemma voimakkain sataan vuoteen Meksikossa. Tänään kaikki koulut ovat suljettuja, mutta me olemme normaalisti töissä. Nyt kun Laura on lentokoneessa ja minä olen päässyt purkamaan pelkoani muille, on jo ihan hyvä olla. Pakkasin kuitenkin vähän tuhdimmin mukaan jälkijäristysten pelossa, mutta ainakaan vielä täällä Mexico Cityssä ei ole tuntunut jälkijäristyksiä. Toivotaan ettei tulekaan :)
--
In English:
Wow! Last night was possibly the worst night of my life. But I'm alive, just a bit frightened.
First of all, Laura's flight from Miami to Mexico was cancelled last night because of hurricane Irma, and so were all the other flights that we managed to change her flights to. The situation in Miami was very chaotic. Laura waited hours in a line to get any information from the service desk and I spent hours on the phone with American Airlines trying to get her on a flight. Finally the only option was to be on the standby list with number 16 to get on the last flight out of Miami. Luckily, 16 was the last number that got in and Laura was able to escape Miami before hurricane Irma. Hopefully she will arrive to Mexico still today.
If the Miami fiasco and scare wasn't enough, we had some suspense of our own here in Mexico. On Wednesday the earthquake alarm went off but I had no idea what it was. Only when Diego sent us a message about it I understood. Luckily it was a wrong alarm but Diego promised to teach me what to do in case of an earthquake. Unfortunately, he was home sick on Thursday...
At 23:51 I woke up to my cellphone vibrating, but I was too tired to pick it up. Suddenly the whole room started to rock, I saw weird lights flash in the windows and the sound of glasses shattering. I grabbed my phone and read a message from Diego: "ALERTA!", meaning there was an earthquake alarm but I had not heard it at all. I went to lay down in my bed not knowing what to do, holding my phone really close to my chest and hoping that the rocking would end. Then I heard my roommates yelling: "ALEX, ALEX, RUN!!!" and I started running out of my room towards the door with only my socks, pyjama shorts and shirt on holding my cellphone tight in my hand and yelling "But I don't have anything!" meaning I had no time to grab my glasses, something warm, or shoes.
We gathered outside our house and luckily my roommate Israel had a blanket under which I went. We waited terrified outside and our landlord Jesus, who had been through the horrible earthquake in 1985 that killed thousands of people, said that he assumed it would be around 6,5 magnitudes. I think that is what some sources have said the earthquake was in Mexico City, but in the epicenter it was 8.2. Many others were outside too and I saw a lot of flashlights from windows and the street. Because I forgot my glasses inside, I couldn't really see anything, I was just shaking out of fear below the blanket.
We waited for a moment after the earthquake ended before going back inside. We had lost all power, cellphone signal and internet. It was pitch black, I only saw some weird flashes of light from my window. I was so afraid that I couldn't sleep, I just laid in my bed holding my cellphone. About an hour later the light in my room went on and my cellphone got received 65 messages. Everyone from AIESECers, friends, and the other interns were worried because they didn't hear from me even though it was an hour after the earth quake. So it took me a while to get back to everyone.
This was the first earth quake I experienced and it scared me a lot. I spent the rest of the night being afraid and trying to sort out Laura's flight out of Miami. Apparently the earthquake was the strongest in Mexico in a century. Today all the schools are closed, but we are working normally. Now that Laura is on a plane and I have been able to talk about my experiences with others at work, I feel fine. However, I did pack a little bit more stuff than usual with me to work, just in case there is an aftershock, but luckily for now we haven't felt anything in Mexico City. Hopefully we won't either :)
Huh! Elämäni varmaan kamalin yö takana. Mutta elossa ollaan, vain hieman säikähtäneenä.
Ensinnäkin Lauran lento Miamista Meksikoon eilen illalla peruttiin hurrikaani Irman takia, ja niin myös kaikki lennot jotka lentoyhtiölle soittamalla sain hänelle vaihdettua. Tilanne Miamissa oli aivan kaoottinen, Laura jonotti tunteja asiakaspalveluun saadakseen lisätietoja ja vaihtamaan lentojaan ja minä puoleltani vietin tunteja puhelimessa American Airlinesin kanssa. Lopulta ainut mahdollisuus oli olla odotuslistalla numerolla 16. viimeisellä lennolla pois Miamista. Onneksi numero 16 oli viimeinen, joka pääsi sisään ja Laura pääsi pakenemaan Miamista ennen hurrikaani Irmaa. Toivottavasti hän pääsee vielä tänään Meksikoon.
Jos tuo Miami-fiasko ja pelko ei ollut tarpeeksi, niin oli jännitystä meillä Meksikossakin. Keskiviikkona oli soinut maanjäristys varoitus signaali, mutta enhän minä sitä tunnistanut. Diego lähetti meille siitä viestin. Onneksi tämä oli kuitenkin väärä hälytys ja Diego lupasi seuraavana päivänä, eli eilen torstaina, kertoa mitä tehdä maanjäristyksen sattuessa. Harmi vain, että Diego oli torstaina kotona kipeänä.
Klo. 23:51 heräsin kännykkäni tärinään, mutta olin liian väsynyt katsoakseni sitä. Yhtäkkiä kuitenkin koko huone alkoi keinua, ikkunasta näkyi välkähdyksiä ja kuului särkyvien lasien ääniä. Tartuin kännykkääni ja luin viestin Diegolta: "ALERTA!" eli maanjäristyssignaali, jota en itse ollut ollenkaan kuullut. Menin makaamaan sänkyyn tietämättä mitä tehdä, puristaen kännykkääni visusti rintakehääni vasten ja toivoen, että keinuminen loppuisi. Sitten kuulin kämppisteni huutoa: "ALEX, ALEX, JUOKSE!!!" ja lähdin juoksemaan huoneestani suoraan kohti ovea sukissani, pyjamashortseissa- ja paidassani puristaen kännykkää visusti kädessäni, ja huutaen "Mutta ei mulla ole mitään!!". Varmaan tarkoitin päälläni, sillä kengät ja silmälasit jäivät siinä kiireessä huoneeseen.
Kokoonnuimme talomme ulkopuolelle ja onneksi kämppikselläni Israelilla oli viltti mukana, jonka alle menin. Odotimme kauhistuneina ulkona ja vuokraisäntämme Jesus, joka oli kokenut vuoden 1985 erittäin voimakkaan maanjäristyksen Mexico Cityssä, jossa kuoli tuhansia ihmisiä, sanoi olettavansa, että maanjäristys olisi noin 6,5 magnitudia. Sillä tasolla se joidenkin lähteiden mukaan olikin Mexico Cityssä, mutta järistyskohdassa etelä-Meksikossa se oli jopa 8.4. Monia muitakin oli ulkona ja näin paljon taskulamppujen valoja niin ikkunoista kuin kadultakin. Koska unohdin lasit kotiin, en hirveästi nähnyt mitään, tärisin vain pelosta viltin alla.
Odotimme hetken järistyksen loputtua ennen takaisin sisälle menemistä. Meiltä oli mennyt kaikki sähköt, kännykkäsignaalit ja nettiyhteys. Oli siis aivan pilkkopimeää, huoneeni ikkunasta vain näin välillä kummallisia valovälähdyksiä. Minua pelotti niin, etten pystynyt nukkumaan, makasin vain kännykkääni puristaen sängyssä. Tunnin päästä huoneeni valo välähti päälle ja kännykkääni saapui 65 viestiä. AIESECilaiset, kaverit, ja muut harjoittelijat olivat huolissaan, kun minusta ei kuulunut mitään, vaikka järistyksestä oli jo tunti. Meni siis hetki viesteihin vastaamiseen.
Tämä oli ensimmäinen kokemani maanjäristys ja pelästyin sitä todella paljon. Lähes koko loppu yö meni pelätessä ja Lauran asioita hoitamassa. Järistys oli kuulemma voimakkain sataan vuoteen Meksikossa. Tänään kaikki koulut ovat suljettuja, mutta me olemme normaalisti töissä. Nyt kun Laura on lentokoneessa ja minä olen päässyt purkamaan pelkoani muille, on jo ihan hyvä olla. Pakkasin kuitenkin vähän tuhdimmin mukaan jälkijäristysten pelossa, mutta ainakaan vielä täällä Mexico Cityssä ei ole tuntunut jälkijäristyksiä. Toivotaan ettei tulekaan :)
--
In English:
Wow! Last night was possibly the worst night of my life. But I'm alive, just a bit frightened.
First of all, Laura's flight from Miami to Mexico was cancelled last night because of hurricane Irma, and so were all the other flights that we managed to change her flights to. The situation in Miami was very chaotic. Laura waited hours in a line to get any information from the service desk and I spent hours on the phone with American Airlines trying to get her on a flight. Finally the only option was to be on the standby list with number 16 to get on the last flight out of Miami. Luckily, 16 was the last number that got in and Laura was able to escape Miami before hurricane Irma. Hopefully she will arrive to Mexico still today.
If the Miami fiasco and scare wasn't enough, we had some suspense of our own here in Mexico. On Wednesday the earthquake alarm went off but I had no idea what it was. Only when Diego sent us a message about it I understood. Luckily it was a wrong alarm but Diego promised to teach me what to do in case of an earthquake. Unfortunately, he was home sick on Thursday...
At 23:51 I woke up to my cellphone vibrating, but I was too tired to pick it up. Suddenly the whole room started to rock, I saw weird lights flash in the windows and the sound of glasses shattering. I grabbed my phone and read a message from Diego: "ALERTA!", meaning there was an earthquake alarm but I had not heard it at all. I went to lay down in my bed not knowing what to do, holding my phone really close to my chest and hoping that the rocking would end. Then I heard my roommates yelling: "ALEX, ALEX, RUN!!!" and I started running out of my room towards the door with only my socks, pyjama shorts and shirt on holding my cellphone tight in my hand and yelling "But I don't have anything!" meaning I had no time to grab my glasses, something warm, or shoes.
We gathered outside our house and luckily my roommate Israel had a blanket under which I went. We waited terrified outside and our landlord Jesus, who had been through the horrible earthquake in 1985 that killed thousands of people, said that he assumed it would be around 6,5 magnitudes. I think that is what some sources have said the earthquake was in Mexico City, but in the epicenter it was 8.2. Many others were outside too and I saw a lot of flashlights from windows and the street. Because I forgot my glasses inside, I couldn't really see anything, I was just shaking out of fear below the blanket.
We waited for a moment after the earthquake ended before going back inside. We had lost all power, cellphone signal and internet. It was pitch black, I only saw some weird flashes of light from my window. I was so afraid that I couldn't sleep, I just laid in my bed holding my cellphone. About an hour later the light in my room went on and my cellphone got received 65 messages. Everyone from AIESECers, friends, and the other interns were worried because they didn't hear from me even though it was an hour after the earth quake. So it took me a while to get back to everyone.
This was the first earth quake I experienced and it scared me a lot. I spent the rest of the night being afraid and trying to sort out Laura's flight out of Miami. Apparently the earthquake was the strongest in Mexico in a century. Today all the schools are closed, but we are working normally. Now that Laura is on a plane and I have been able to talk about my experiences with others at work, I feel fine. However, I did pack a little bit more stuff than usual with me to work, just in case there is an aftershock, but luckily for now we haven't felt anything in Mexico City. Hopefully we won't either :)
Kommentit
Lähetä kommentti