Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2017.

Antropologiaa ja byrokratiaa

Kuva
In English below. Viime viikolla maanantain muuton jälkeen eräs AIESECille työstämäni raportti piti minut kiireisenä töiden jälkeen. Perjantaina kuitenkin menimme työporukalla (minä, Dani, Gabriel, Diego ja markkinointitoimiston puolelta Hector ja Raul) syömään läheiseen serbialaiseen ravintolaan, sekä muutamalla oluelle. Olin niin innoissani saadessani serbialaista ruokaa ja se vielä maistui ihan aidolta, sillä kokki oli serbialainen. Olen iloinen, että meillä on niin mukava työporukka. Perjantaina meillä kotona kävi myös siivooja, ja palatessani kotiin jouduin hieman etsimään tavaroitani, sillä hän oli laittanut pöydiltä kaappeihini tavaroita, viikannut kaikki vaatteeni uudelleen nätisti, ja kieputtanut kaikki johdot itsensä ympärille ja laittanut pöydältä piiloon kaappiin. Kaikki yrityksemme harjoittelijat valmiina yllättämään Luisin Luisin syntymäpäivä Serbialaisessa ravintolassa Lauantaina menimme Danin, Diegon, Gabrielin ja hänen tyttöystävänsä kanssa antropolo...

Ensimmäinen työviikko ja asumispaniikkia

Kuva
In English below. Kiirettä on pitänyt, kun kaikki ei ole ihan mennyt niin kuin olisi pitänyt, mutta nyt olen muuttanut omaan vuokrahuoneeseen ja asiat alkavat rullaamaan. Mutta palataan vielä viime viikkoon ja ensimmäisiin työpäiviini. Viime viikon maanantaina menin ensimmäistä kertaa töihin. Päivän aikana minulle kerrottiin enemmän yrityksestä sekä siitä mitä teemme, ja lisäksi sain työkoneeni. Tapasin myös neljännen yrityksessä työskentelevän AIESEC-harjoittelijan, chileläisen Diegon. Lounastauolla kävimme muiden harjoittelijoiden kanssa kaupassa hakemassa pastaa, tomaattikastiketta ja jauhelihaa, minkä jälkeen kokkasimme yhdessä toimiston keittiössä. Alkuviikko kului lähinnä toimitusketjujen ja logistiikan hallinnan perehtymiseen. Keskiviikkona sitten mentiin koko työporukalla ravintolaan syömään minun tervetulolounas. Diego maistamassa onko pasta kypsää Gabriel odottamassa lounasta Dani työn touhussa Tervetulolounas koko tiimin kanssa Työskentelen siis...

Jet lagia ja lucha libre!

Kuva
In English below. Matkajännitystä! Hola Meksikosta! :) Nyt on melkein viikko oltu matkassa ja kirjoitettavaa olisi jo enemmänkin kuin yhteen postaukseen! Aloitetaan kuitenkin viime viikon keskiviikosta, joka oli lähtöpäiväni. Sen verran pelottavat fiilikset oli lähtöpäivänä, kun hyppy tuntemattomaan ei rajoittunut uuteen kaupunkiin, vaan myös tietämättömyyteen siitä tuleeko kukaan minua vastaan, tai missä yövyn, etten kellekään toivoisi samanlaista kokemusta... Päätin kuitenkin lähteä matkan, vaikka hieman epäröiden, sillä ainahan paikan päältä olisin voinut hotellin varata -- ja pääseehän aina kotiin takaisin. Aamulla vielä yritin viestiä lähettää jos jollekin Meksikon AIESECilaiselle, mutta keltään ei vastausta huoleeni tullut. Viikko sitten jos olisin tätä kirjoittanut, olisin varmasti paljon rumemmin asiasta kirjoittanut, mutta nyt on alkusuuttumus jo hieman ehtinyt laantua. Grönlanti Lensin ensin Reykjavikin kautta Bostoniin. Reykjavikin kenttä oli superpieni ja tupat...