Jet lagia ja lucha libre!



In English below.

Matkajännitystä!
Hola Meksikosta! :) Nyt on melkein viikko oltu matkassa ja kirjoitettavaa olisi jo enemmänkin kuin yhteen postaukseen! Aloitetaan kuitenkin viime viikon keskiviikosta, joka oli lähtöpäiväni. Sen verran pelottavat fiilikset oli lähtöpäivänä, kun hyppy tuntemattomaan ei rajoittunut uuteen kaupunkiin, vaan myös tietämättömyyteen siitä tuleeko kukaan minua vastaan, tai missä yövyn, etten kellekään toivoisi samanlaista kokemusta... Päätin kuitenkin lähteä matkan, vaikka hieman epäröiden, sillä ainahan paikan päältä olisin voinut hotellin varata -- ja pääseehän aina kotiin takaisin. Aamulla vielä yritin viestiä lähettää jos jollekin Meksikon AIESECilaiselle, mutta keltään ei vastausta huoleeni tullut. Viikko sitten jos olisin tätä kirjoittanut, olisin varmasti paljon rumemmin asiasta kirjoittanut, mutta nyt on alkusuuttumus jo hieman ehtinyt laantua.


Grönlanti
Lensin ensin Reykjavikin kautta Bostoniin. Reykjavikin kenttä oli superpieni ja tupaten täynnä, mutta onneksi vaihtoaikaa oli alle kaksi tuntia niin ei siellä kauaa ihmistungoksessa pitänyt istua. Lento Bostoniin kävi Grönlannin yli ja maisemat olivat aivan uskomattomat! Molemmat Icelandairin lennot menivät nopeasti elokuvia katsellen. Bostoniin tullessa sitten oli hieman jännemmät paikat, sillä ukkosmyrskyn takia kiitorata oli ollut suljettuna ja monet lentokoneet laskeutuivat kanssamme samaan aikaan. Jouduimme siis odottamaan n. 45 minuuttia koneessa portille pääsyä, ja tämän lisäksi tietenkin maahantuloselvitykset olivat aivan täynnä. Hankin keväällä uuden passin, joten jouduin menemään koko sormenjälki- ja valokuvaus-rumban uudestaan, mutta loppujen lopuksi pääsin kuitenkin suht nopeasti jatkamaan matkaa, eikä maahantulovirkailijaa kiinnostanut hirveästi mikään kun kerroin vain vaihtavani lentoa.



Sitten vaan hakemaan matkalaukkuani, joka olikin jo nostettu valmiiksi odottamaan, tullista läpi, ja kirjautumaan uudelle lennolle sisään ja matkalaukku takaisin ruumaan. Jo jonossa olin ainut ei-meksikolainen, ja jonottaminen sinänsäkin oli jo kulttuurishokki, sillä se kesti varmasti kolme kertaa kauemmin, kuin Suomessa saman pituisessa jonossa. Jonottaessani lähtöselvitykseen sain kuitenkin vihdoin viestin, jossa joku uusi AIESECilainen esitteli itsensä. Kysyin häneltä sitten hostistani ja siitä, tulisiko kukaan vastaan. Hän kertoi, että Ivan AIESECista tulisi minua vastaan ja menisin hänen luokseen yöksi. Huh, helpotus. Sain myös Ivanin osoitteen, sillä maahantulolappuun tarvitsi osoitteen, mikä oli minua myös huoletuttanut. Tässä vaiheessa alkoi väsymys jo painaa sen verran, että ainut asia mitä jaksoin tehdä oli ostaa vesipullon. Nukuin myös koko lennon ajan. Mexico Cityssä sitten nopeasti maahantuloselvitykset espanjaksi, laukkua hakemaan, ja tässä vaiheessa Ivan tekstasikin odottavansa minua. Hän oli minua vastassa yhdessä ystävänsä kanssa, ja otimme Uberin Ivanin kämpälle. Katselin ikkunasta ihmeissäni ja mieleen tuli yllättävän paljon Espanja. Kello oli tässä vaiheessa 5 aamulla Meksikon aikaa, joten menin suoraan nukkumaan Ivanin kämppiksen tyhjään huoneeseen. Lähes koko torstai menikin sitten myös jet lagia pois nukkuessa.

Viimeinen etappi
Perjantaina menin tutustumaan toimistolle. Kävimme Ivanin ja hänen kavereidensa kanssa Burger Kingissä lounaalla ja siitä Ivan vei minut toimistollemme. Toimistomme on n. 2km päässä Ivanin kämpältä. Tapasin Luisin, toimitusjohtajan, joka kierrätti minua ympäri toimistoa esitellen minut kaikille kolmessa kerroksessa oleville työntekijöille. Rakennuksessa on kolme eri yritystä, ja me jaamme kerroksen yhden markkinointitoimiston kanssa. Tutustuin myös brasilialaisiin harjoittelijoihin Daniin ja Gabrieliin, joista Danin kanssa tulen tekemään samaa työtä. Hän oli saapunut muutama viikko minua aikaisemmin. Gabriel ja Dani kertoivat minulle kokemuksistaan Mexico Cityssä ja näyttivät mm. miten metrolla navigoidaan. Lopuksi vielä Luis piti minulle lyhyen esitelmän yrityksestä, ennen kuin soitti Ivanille, joka tilasi minulle Uberin kotiin.

Pienten päiväunien jälkeen lähdin kävelemään ystäväni Reginan luokse, joka myös asuu n. 1,5km päässä Ivanin luota (mutta eri suuntaan kuin toimistomme). Regina oli Turussa vaihdossa lukiossa, emmekä olleet nähneet toisiamme kuuteen vuoteen! Pari kertaa lähdin Google Mapsin takia väärään suuntaan, mutta löysimme vihdoin toisemme ja lähdimme Uberilla kohti keskustaa. Mukana oli myös Reginan kämppis Andrea ja keskustassa tapasimme heidän ystävänsä Marcelan. Menimme ensin pulqueríaan oluelle. Pulque on meksikolainen fermentoitu mieto alkoholijuoma, joka tehdään agavesta. Pääsin minä sitäkin maistamaan, en tosin uskaltanut ihan peruspulque maistamaan, vaan makuversiota. Makuvaihtoehtoja oli muutamia, mutta me päädyimme pähkinänmakuiseen. Mielestäni pulque maistui hieman paksulta jugurtilta... Pulqueriassa oli kaikenlaisia ihmisiä ja livemusiikki soi, ja tunnelma oli oikein meksikolainen!

Regina ja minä pulquerían ulkopuolella
Pulquea maistamassa

Pulqueriasta jatkoimme Arena Mexicolle katsomaan lucha libreä. Mukaan liittyi myös lisää Reginan ystäviä. Lucha libre on meksikolaista painia, jossa painijoille on lajille tyypilliset värikkäät maskit. Painijat laittavat tietenkin mielettömän shown pystyyn. Paikalla oli cheerleadereita ja ympäri arenaa kulkevilta kaupustelijoilta olisi saanut ostaa syötävää ja juotavaa. Tänä iltana oli jopa kuusi eri taistelua, joissa jokaiseen osallistui monta painijaa. Viimeiseksi ilta huipentui Mexico vs. USA -painiin, jonka hävijältä ajeltiin hiukset pois. Ilmapiiri oli aivan mieletön ja lucha libre oli jotain todella ennen näkemätöntä. Jet lag alkoi painaa kovasti jossain vaiheessa, ja pian shown loputtua Regina tilasikin minulle Uberin kotiin. Uberit ovat täällä paljon turvallisempia kuin taksit ja suht halpojakin!

Arena Mexico




Dani ja minä
Lauantaina sitten tapasin työkaverini Danin ja menimme lähellä olevaan ostoskeskukseen. Täällä on joka puolella mielettömän kokoisia supermarketteja, ja myös ostoskeskuksen vieressä oli järkyttävän kokoinen Walmart, sekä toinen ostoskeskus. Keskityimme enemmänkin toisiimme tutustumiseen ja juttelemiseen kuin ikkunashoppailuun, ja kävimme myös lounaalla. Oli todella rentouttavaa päästä purkamaan turhautumista toiselle harjoittelijalle, joka tietää mitä käyn läpi. Dani myös kutsui minut hänen ja Gabrielin kanssa brasilialaisiin bileisiin, mutta jet lag painoi niin kovin, että menin kotiin lepäämään. Myös sunnuntai meni suurimmaksi osaksi levätessä. Tämä jet lag on kyllä varmaan pahin mitä olen koskaan kokenut... Ivan lähti vanhempiensa luokse perjantaina ja minä siirryin hänen huoneeseensa, joten täällä majailen nyt ainakin seuraavan viikon. Kirjoitan lisää alkutunnelmista ja ensimmäisestä työviikostani loppuviikosta, sillä tämä postaus alkaa nyt jo olemaan liian pitkä... Muistakaa kysyä kommenteissa, jos joku mietityttää tai haluatte kuulla jotain tiettyä Meksikosta! :)



--

In English:

Hola from Mexico! :) Now I've been here for almost a week and there is more to say than I can even fit in one blog post! I will start with last Wednesday, when I left Finland. My feelings on the day I left were not the best, as the leap to the unknown was not limited to a new city and culture, but also consisted of the lack of knowledge of who (or if) would pick me up and where I would stay, and -- I'm not gonna lie -- I would not wish the same sort of shitty feelings and anxiousness to anyone else on the day of their departure. However, I did decide to leave, even though I hesitated for a while, because worse case scenario I could have booked a hotel -- and you can always go back home. In the morning I still tried to send messages to various Mexican AIESECers, but I didn't receive any comfort to my concerns. To be a honest if I had written this post a week ago, I would have been a lot more foul-mouthed, but my initial frustration has already calmed down a bit.

I first flew through Reykjavik to Boston. The airport at Reykjavik was super small and crowded, but luckily I had under two hours there. The flight to Boston went over Greenland and the views were just astonishing! Both flights by Icelandair went by fast while I was watching movies. In Boston we had to wait to get to the gate for 45 minutes because due to a thunder storm a lot of flights landed at the same time. Luckily immigration didn't take so long, as the immigration officer wasn't so interested in me as I was just passing through.

I got my suitcase and went to check in on my last flight. I got a taste of culture shock already in the line, as I was the only non-Mexican, and the queuing took much longer than a line of the same length would in Finland. While I was queuing, I finally got a message from some AIESECer introducing herself. Luckily she gave me information about my pick up and that I would be staying with an AIESECer called Ivan as they had not found a host for me. She also gave me his address which I needed for the immigration form. I was so relieved to hear these news. At this point, I was getting so tired, that I just got a water bottle at the airport and sat down. I slept through the whole flight. Once I got to Mexico City, I went quickly through immigration and once I was waiting for my suitcase Ivan texted me that he is outside. We took an Uber to his place and I was staring out the windows excitedly the whole way. Surprisingly, what I saw reminded me a lot of Spain. At this point it was already 5am Thursday morning Mexican time, so I went straight to bed. Also most of Thursday just passed by sleeping away my jet lag.

On Friday I went to see the office. On our way there, we went to Burger King with Ivan and his friends, and then he took me to the office, which is about 2km from his place. I met Luis, the CEO, who introduced me to everyone in the office. We share the building with three companies. I also got to know the Brazilian trainees Dani and Gabriel. Dani had arrived only a few weeks before me and she will also be working in sales like me. They told me about their experience in Mexico and gave me some tips for using the metro. Finally, Luis gave me a small presentation of the company, after which Ivan ordered me an Uber home.

After a short nap, I started walking to my friend Regina's place, who also lives about 1,5km from where I'm staying. She was on exchange in Turku through Rotary, and we hadn't seen each other in six years! I went the wrong way a couple of times thanks to Google Maps, but finally I found Regina and her roommate. We took an Uber to the center where we met another of Regina's friends, and we went to a pulquería for some beer. Pulque is a Mexican fermented mild alcohol drink that is made from agave. Trying pulque was on my Mexico bucket list, and although I wasn't brave enough to try the bare pulque, I tried the nut-flavoured one. To me it tasted like thick yoghurt :D The pulquería had people from all walks of life and there was live music, so the atmosphere was great and very Mexican!

After trying pulque, I got to check off another thing from my bucket list, as we continued to Arena Mexico to watch lucha libre. Lucha libre is Mexican wrestling, where the wrestlers wear colorful masks and put on a real show. There were cheerleaders and vendors walking around selling drinks and snacks. This evening there were six different luchas, all with many wrestlers. The night culminated in a Mexico vs. USA lucha, and the loser had his hair cut off! The atmosphere was amazing and lucha libre was definitely something unseen. At this point though the jet lag started getting the best of me and Regina ordered me an Uber home. Ubers in Mexico City are safer than taxis and quite affordable too.

On Saturday I met with my colleague Dani and we went to a nearby mall. Everywhere here you can see huge supermarkets and even the mall was between a huge Walmart and another mall. We spent the afternoon getting to know each other and had lunch. It was really nice to share feelings and experiences with another trainee who understands what I'm going through. Dani also invited me to a Brazilian party in the evening, but jet lag was getting to me again, and I went home to rest. On Sunday I also spent most of the day trying to get over jet lag. I think it might be the worst jet lag I've ever had... Ivan left to his parents' place on Friday, so I'm now staying in his room at least for the next week. I will write more about my initial impressions and my first week at work later this week, as this post is already starting to be too long... Remember to ask in the comments if you have something on your mind or would like to hear about something particular :)






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valmistautumista lähtöön - työharjoittelu AIESECin kautta Meksikossa

Kevätkuulumisia

Paluu bloggaukseen - Meksikon kuulumisia loppuvuodelta