Ensimmäinen työviikko ja asumispaniikkia



In English below.

Kiirettä on pitänyt, kun kaikki ei ole ihan mennyt niin kuin olisi pitänyt, mutta nyt olen muuttanut omaan vuokrahuoneeseen ja asiat alkavat rullaamaan. Mutta palataan vielä viime viikkoon ja ensimmäisiin työpäiviini.

Viime viikon maanantaina menin ensimmäistä kertaa töihin. Päivän aikana minulle kerrottiin enemmän yrityksestä sekä siitä mitä teemme, ja lisäksi sain työkoneeni. Tapasin myös neljännen yrityksessä työskentelevän AIESEC-harjoittelijan, chileläisen Diegon. Lounastauolla kävimme muiden harjoittelijoiden kanssa kaupassa hakemassa pastaa, tomaattikastiketta ja jauhelihaa, minkä jälkeen kokkasimme yhdessä toimiston keittiössä. Alkuviikko kului lähinnä toimitusketjujen ja logistiikan hallinnan perehtymiseen. Keskiviikkona sitten mentiin koko työporukalla ravintolaan syömään minun tervetulolounas.

Diego maistamassa onko pasta kypsää

Gabriel odottamassa lounasta

Dani työn touhussa

Tervetulolounas koko tiimin kanssa

Työskentelen siis startupissa, jossa luomme mm. turvallisuus- ja  seurantapalveluita toimitusketjujen ja logistiikan hallintaan. Toimimme pääsiassa Meksikossa ja USAssa. Yritys on hyvin pieni, ja meidän harjoittelijoiden lisäksi täällä töissä on pomomme Luis ja kolme meksikolaista, jotka tekevät vuorotellen töitä. Lisäksi meillä on pari työntekijää muualla Meksikossa, sekä minun ja Danin pomo David Texasissa. Jaamme kuitenkin työtilat toisen yrityksen kanssa, eli hiljaista töissä ei ole. :) Minun tehtäväni on tehdä myyntiä ja vastata Meksikon markkinoista. Tämän lisäksi tulen hoitamaan yhteistyökumppanuuksia. Ennen tänne tuloa minulle sanottiin, että tekisin myyntiä sekä Meksikoon että USAan, mutta koska Dani ei puhu espanjaa, hän vastaa USAn markkinoista. Tämä tuli hieman puun takaa ja haastavaa tulee siis olemaan, sillä en ole koskaan työskennellyt espanjaksi. Vielä emme kuitenkaan ole päässeet kunnolla töihin, sillä sovellusalustamme on vasta kehitysvaiheessa.

Toimisto

Toimisto
Torstaina menin töiden jälkeen Reginan ja tämän kavereiden kanssa käsityöläisolutbaariin Roma-nimiseen kaupunginosaan. Mukana oli samoja ihmisiä, jotka olivat kanssamme katsomassa lucha libreä, sekä myös uusia tuttavuuksia. Suurin osa Reginan ystävistä opiskelee kansainvälisiä suhteita ja on ollut vaihdossa Euroopassa, joten meillä oli paljon juteltavaa matkustamisesta ja pääsin minä myös kertomaan Suomen historiasta.


Minä ja Regina

Perjantaina lähdimme Diegon ja Danin kanssa hieman aikaisemmin töistä sillä menimme Polanco-nimiseen kaupunginosaan hakemaan Danin oleskelulupakorttia. Viisumi pitää siis vaihtaa 30 päivän sisässä oleskelulupakorttiin, joten minunkin pitää tällä viikolla aloittaa se prosessi. Dani oli joutunut käymään maahanmuuttovirastossa peräti neljä kertaa! Menimme Polancoon metrolla ja samalla Dani opetti minua miten sitä käytetään. Olin yllättynyt, miten siisti metro oli! Jokaisen metron etuosassa on muutama vaunu vain naisille ja lapsille. Yksi matka maksaa 5 pesoa, eli n. 0,25€, ja tämä ladataan metrokortille. Kävin sisällä maahanmuuttovirastossa, jossa Dani näytti mihin minun pitää tulla, mutta koska minulla ei ollut asiaa virastoon, en saanut mennä istumaan ja odottamaan Danin kanssa. Odotellessamme Dania Diego näytti minulle tien toisella puolella olevan hienon ostoskeskuksen ja menimme kahville Starbucksiin, jonne Dani pian saapuikin. Kahvin jälkeen kävelimme metrolle, mutta aivan mieletön sadekuuro ajoi meidät hetkeksi huonekalukauppaan odottelemaan ennen kuin pystyimme jatkamaan matkaa. Polanco oli todella hieno alue, ja ohitimme kävellessämme monta merkkiliikettä.

Dani ja Diego Polancossa

Ostari Polancossa

Diegon ja Danin kanssa Starbucksissa

Lauantaina tapasin taas Reginan ja tämän ystäviä suomenkielen kurssilta. Menimme taas Romaan, tällä kertaa pizza-paikkaan nimeltä Pizza del Perro Negro, jossa pizzan täytteet olivat vähintäänkin mielikuvituksellisia! Paikka oli hyvin suosittu ja jouduimme odottamaan pöytää ravintolan ulkopuolella noin tunnin. Saatuamme pöydän tilasimme pizzan, joka oli puoliksi hampurilaistäytteinen ja puoliksi chilaquiles-täytteinen. Chilaquiles-täyte oli aivan mielettömän hyvä! Paikassa oli myös omaa käsityöläisolutta ja pääsin myös maistamaan ensimmäistä kertaa mezcalia, agavesta valmistettua viinaa. Myös tequila valmistetaan agavesta. Mezcal oli hyvin mielenkiintoisen makuista, se maistui hyvin voimakkaasti savulta. En ole ihan vielä varma mielipiteestäni, sillä maku oli sellainen, johon en ole tottunut.



Hamburger/Chilaquiles-pizza

Mezcal

Koko viikkoa parhaiten ehkä kuvaa vuokrahuoneen etsiminen. Dani auttoi minua lisäämällä minut miljoonaan kämppishaku Facebook-ryhmään ja tägäämällä minua kiinnostaviin ilmoituksiin. Kävin Danin ja Gabrielin kanssa myös katsastamassa pari vuokrahuonetta. Molemmat olivat lähellä työpaikkaani ja toisen olin jopa valmis vuokraamaan, mutta olin liian hidas. :( Perjantaina sain Ivanilta viestin, että minun pitäisi maanantaina lähteä hänen huoneesta. Tämä tuli järjettömänä yllätyksenä, sillä koko viikon olin yrittänyt löytää asuntoa. AIESECin puoleltahan en ollut minkäänlaista kommunikaatiota saanut, edellisen kerran Ivan oli sanonut, että he vielä etsivät minulle hostia/vuokrahuonetta. Onneksi ystäväni Regina sanoi, että voisin mennä hänen luokseen maanantain jälkeen kunnes löydän asunnon. Myös Dani ja Gabriel molemmat kysyivät vuokraemänniltään jos voisin mennä heidän luokseen ja Gabrielin luota olisinkin voinut vuokrata huoneen lyhyeksi aikaa. Onneksi yrityksessäni on muita harjoittelijoita, jotka auttoivat minua etsimään huonetta JA minulla on ystäviä Mexico Cityssä, muuten AIESECin lähettämä pommi perjantaina olisi voinut tuntua vielä enemmän maailmanlopulta, kuin mitä se tuntui. Usko Meksikon AIESECiin alkaa olemaan hieman heikoilla jäillä, sillä AIESECin lupaamia palveluita en ole suurimmaksi osaksi saanut, mutta vanhana AIESECilaisena yritän vielä ymmärtää ja antaa heille toisen mahdollisuuden.

Auringonnousu Mexico Cityssä

Lauantaipäivän vietin taas asuntoryhmiä ja -sivustoja selaten, ja sovinkin sunnuntaille näytön. Pyysin Evan AIESECista mukaani, sillä en halunnut mennä yksin tuntemattomien luokse. Talo on n. 10 minuutin kävelymatkan päästä töistäni, huippusijainnilla siis! Huone oli todella suuri, siellä oli iso sänky, TV ja työpöytä, minkä lisäksi minulla olisi WC lähes täysin omassa käytössäni, sillä huone oli ainut alakerrassa sijaitseva. Koska vuokraan kuuluu kaikki (vesi, sähkö, internet, 160 kanavaa TVssä, kaasu, juomavesi, siivooja kerran viikossa, vessapaperi ja saippua), eikä se ollut päätä huimaava, ja sijainti oli niin hyvä, päätin vuokrata huoneen. Hieman päätökseeni vaikutti aikapaineet, mutta en tiedä olisinko löytänyt lähiaikoina mitään parempaakaan. Talossa asuu lisäkseni vuokraisäntä ja 4 muuta, mutta kaikki ovat aivan omissa oloissaan. Jaamme keittiön ja suihkun, mutta hyvin vähän ketään näkyy missään. Näytön jälkeen tosiaan sanoin haluavani vuokrata huoneen, ja vuokraisäntäveljekset peruivat loppupäivän näytöt. Lähdin Evan kanssa hakemaan vuokravakuuden Ivanin luota ja tämän maksettuani kävimme vielä hankkimassa minulle meksikolaisen sim-kortin. Maanantaina sitten pääsin Evan avulla muuttamaan ja nyt on jo pari yötä uudessa paikassa vietetty!

Uusi huoneeni


Olen todella pettynyt siihen, miten AIESEC ITAM on tähän asti hoitanut asiat. Vaikka kesäloma tarkoittikin, etteivät monet opiskelijat olleet kaupungissa (luennot alkoivat tällä viikolla), pitää perusasioista kuitenkin pitää kiinni. Minulla tosiaan onneksi on kontakteja Mexico Cityssä, mutta en voi kuvitellakaan miltä tuntuisi olla samassa tilanteessa, jos ei tunne kaupungista ketään eikä puhu espanjaa. Nyt olen Evalta kuitenkin saanut apua, joten toivotaan, että AIESEC ITAMilaiset ottavat itseään niskasta kiinni ja alkavat hoitaa hommiaan. Positiivisemmalta ainakin alkaa näyttää :)

--

In English.

It's been busy times and everything has not gone really like it should have, but I have now finally moved into my own rental room and things are starting to roll. But first, let's go back to last week and my first days at work.

Last week's Monday was my first workday. During the day I received more information about the company and what we do, and I also received my work laptop. I also met the fourth AIESEC trainee working here, Diego from Chile. During lunch break us interns went to the supermarket to buy some food and we cooked together in the kitchen of the office. The beginning of the week I spent mostly trying to get my head around what we are doing, and studying supply chain management and logistics. On Wednesday the whole team went out for my welcome lunch, which was super nice. :)

I'm doing my internship in a startup where we provide f. ex. security and tracking services for supply chain management. We operate mostly in Mexico and USA. The company is quite small, and on top of us four interns, there is our boss Luis and three Mexicans who rotate their working shifts here with us. In addition, there are a few other employees in different cities of Mexico and David, my and Dani's boss in Texas. However, we share the office space with other companies, so it is definitely not too quiet in the office :) My job description includes sales and partnerships and I will be in charge of the Mexican market. This came as a bit of a surprise, because before coming here I was told I would be doing sales for both the US and Mexican markets. It will for sure be challenging, as I have never done sales in Spanish (well, only once in Serbia)! For now we don't have that much to do with Dani, who will be doing sales for the US market, as our platform is still in the development phase.

On Thursday after work I went to a craft beer bar in the neighborhood Roma with Regina and her friends. It was mostly the same people as the week before in lucha libre, plus a few new faces. Most of Regina's friends study International Relations and/or have been on exchange in Europe, so we had a lot to talk about! I even got to tell a little bit of Finland's history.

On Friday we left work a bit early with Diego and Dani to go to the immigration office in the Polanco neighborhood. We need to change the visa to a residence permit within 30 days, so I need to start the process this week. We took the metro to Polanco and Dani showed me how to use it. I was surprised by how clean it was! The first few cars of the metro are reserved for women and children, which is super cool. One trip costs 5 pesos, so about 0,25€, and you load this on to a metrocard. Dani showed me where to go in the immigration office when I start my process, but I could not wait with her inside because I wasn't picking up any papers, so we went to wait in a Starbucks nearby with Diego. After Dani came back we walked back to the metro, but it started raining really hard and we had to go inside a furniture shop to wait until the rain calmed down a bit.

On Saturday I met up with Regina again and some of her friends from Finnish class. We went to Roma again, this time to pizza place called Pizza del Perro Negro, where the pizza toppings were very imaginative! It was a very popular place and we had to wait for a table for about an hour. Finally we ordered a pizza with half hamburger toppings and half chilaquiles toppings. The chilaquiles topping was amazing! They also had their own craft beer and I also got to taste my first shot of mezcal! The taste was very smoky and I'm not sure what to think about it just yet :D

The whole week can be best described by searching for a rental room. Dani was helping me by adding me to a million Facebook groups where people are looking for roommates and tagging me on interesting posts. I went to see two apartments with Dani and Gabriel, both of which were really close to my work. I was ready to rent a room in the other one, but unfortunately I was too slow :( On Friday I got a message from Ivan that I couldn't stay in his room after Monday. This was a huge surprise as although I had spent the whole week looking for a room, I had had no luck whatsoever. The last time I had heard from AIESEC they said they were still looking for a host or room for me. Luckily my friend Regina said I could stay with her, and Dani and Gabriel also asked their landlords if I could stay with them. I'm so lucky to have other interns in the company and contacts in Mexico City, otherwise the bomb that AIESEC shot at me on Friday could have felt even more like the end of the world than it already felt. My trust and belief on AIESEC Mexico is starting to be very low, because for the most part I, or the other interns working for this company, have not received the services that should be included in our program. However, as an AIESECer myself, I'm trying to understand that things happen and still stay openminded with them.

I spent most of Saturday browsing different groups and websites for roommates and I manage to schedule a showing for Sunday. I asked Eva from AIESEC to come with me as I didn't want to go alone. The house is about a 10 minute walk from my office, so it's a super good location! The room was super big with a queen size bed, TV and a desk, and on top of that I would have a lavatory to use almost all to my self, as the room is the only one downstairs. The affordable rent includes everything (water, gas, electricity, internet, TV with 160 channels, drinking water, a cleaning lady once a week, toilet paper and soap) and the location was so great that I decided to rent it. I think my decision was partly effected by the time pressure from AIESEC, but I don't think I could have found anything better soon. The house is shared with one of the landlords and 4 other people, but everyone really stays in their own rooms. We share a kitchen and a shower, but I hardly see anyone. After the showing I told them that I want to rent it and they had to cancel the rest of the showings for the day. I went to get the deposit from Ivan's place with Eva and after paying it we went to get me a Mexican sim card. On Monday Eva helped me move and now I've already spent a few nights in my new room! :)

I'm quite dissapointed at how AIESEC has dealt with things so far. Even though coming during summer vacation meant that many students were not in the city, the basic things should still be taken care of. Luckily I have contacts in Mexico City, but I can't even imagine what it would feel like to be in the same situation if I didn't know anyone in the city or didn't speak Spanish. However, now I have received help from Eva, so I hope the AIESECers will get their s**t together and start doing their work. It does start looking a bit more positive :)



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valmistautumista lähtöön - työharjoittelu AIESECin kautta Meksikossa

Kevätkuulumisia

Paluu bloggaukseen - Meksikon kuulumisia loppuvuodelta